2011-10-31


Harri Koskisen suunnittelemat Lento-tuolit lähtivät mukaani viime perjantaisesta Artekin varasto alesta. Hintaa niillä oli vaivaiset 20€ kpl. Tuolit olivat ystävällisen myyjän mukaan olleet jossain proggiksessa mukana ja olivat siksi hieman kolhiintuneita. Itse pidän elämänmakuisista kalusteista, meiltä löytyy muitakin kolhittuja yksilöitä. Ja laskeskelin, että vaikka tuolit maalauttaisi uudestaan, jäisi niiden hinta vielä varsin edulliseksi. Muotokieli on kaunis ja tuolit ovat tukevat ja mukavat istua. Tänä päivänä löytyy kaikenmaailman ystävämyyntejä ja myyjäisiä, joista saa designia mukavaan hintaan. Kannattaa pitää silmät auki. Sain samaisesta varastomyynnistä yhden hauskan jutskan synttärilahjaksi mieheltäni. Yksi jutska siis haavelistalta pois. Kuvia tulossa.

2011-10-29


Tytöt saivat ihania Juicy Couturen tuliaisia taannoisilta Amerikan vierailtamme. My O My muuten myy Juicyn lasten mallistoa. Ihania jutskuja. Suomessa hinnat aika kovia, mutta niille vinkiksi jotka ovat Atlantin taa menossa, että mm. Loehmansilta saa Juicyn teeppareita n.15 dollarin hintaan. Ei paha. No minä sain kivan rannekorun. Koru pääsi ekaa kertaa käteen viikolla tyttöjeni koulun Halloween-hippoihin, kun olin siellä noitana auttelemassa. Nauroimme yhden ystäväni kanssa, joka oli samaisissa pirskeissa pikkujoulumekossaan noitana, että on se hyvä, että kaapista löytyy "noitamaista" kamaa omasta takaa... Tyylikkäitä noitia oltiin ;-) Kivaa viikonloppua!!

2011-10-27




Blogit ovat aivan mahtavia inspiraation lähteitä. Itse en koe olevani todellakaan kovinkaan innovatiininen, en sisustuksessa enkä pukeutumisessa. Muilta on kiva saada ideoita ja monesti näkemäni kivat kuvat jäävät mieleen. Näin kävi nähtyäni Cocon aina yhtä kauniissa blogissa kuvan pienestä pyöreästä maljakosta. Hänen ihana maljakkonsa tosin oli Svensk Tenniltä... Kirpparilta löysin kuitenkin oman söpösen maljakon kolmella eurolla. Maljakon kyljessä luki Duran Schott ja nopealla Googletuksella selvisi, että "maljakkoni"on oikeasti laboratorio käyttöön valmistetty pullo. Ihania tarinoita näillä kirppislöydöillä :-)

2011-10-26










Aamu alkoi käymällä Groovessa päivittämässä hiusten väri. Laitettiin vaaleita raitoja ja tuhkan sävyä taittamaan keltaisuutta. Hannan kampaamo on oikea herkku silmälle; ihania värejä ja kauniita yksityiskohtia. Asukuviksi nämä nyt olivat kyllä aika mitäänsanomattomia, sorry kamut! Päällä H&M:n pitsihame. Näittekö muuten uusimmassa Oliviassa kaikki ne pitsi-ihanuudet? Tuli ihan himo pitseihin... Ikvanha nahkatakki olisi pitänyt jättää tänään kotiin ja laittaa suosiolla jo paksumpi takki, palelin... Valkoinen pilkottava Filippa K:n kauluspaita on hullujen päivien mallikappalelöytö Hesasta. Ihana silkkinen paitis, jollaista olin etsinytkin. Hiukan niukempi, mutta silti suora malli. Olen kokeillut sitä jokaisen vaatekappaleen kanssa ja luulen, että tästä tulee uusi jumituspaita tälle talvelle. Olen kaivellut kätköistä ikivanhat kashmirneuleet ja mallaillut pitista niiden kanssa. Odotan mielenkiinnolla paidan tuotantoon päässyttä versiota, onkohan se mistä materiaalista. Hulluilla päivillä oli nimittäin Filipan talvi-parkan mallikappale-yksilö myynnissä ja täytyy sanoa sen olleen sata kertaa yleellisempi kuin tuotantoon päässyt versio. Karvat ja vetoketjut olivat potenssiin tuhat hienommat ja laadukkaammat. Itselläni on kaksi vuotta vanha sininen versio samaisesta parkasta ja siinä oli myös upeat vetskarit tms. Tämän vuotinen parka oli aivan saman hintainen kuin aikaisempikin, mutta jotenkin heikompilaatuisempi. Tätä(kö) se taantuma sitten teettää...

Nyt kuskaamaan tyttöjä treeneihin ja synttärikemuihin.

2011-10-24


Jihhuu! Eilinen pikakierros kirppiksellä tuotti tulosta ja kävelin kirjaimellisesti ketunhäntä kainalossa kotiin. Olen jo kauan etsinyt laadukasta (second hand) turkiskarvaa, jota voi sitten käyttää takkien hupuissa jne. Monissa tosi kivoissakin takeissa on aivan kamalan näköisiä turkista jäljitteleviä karvakyhäelmiä, joiden takia takki on jäänyt kauppaan. Tosin mikään ei ole sen parempaa kuin hyvä feikkikarva, ei takissani ole PAKKO olla aitoa turkista. Ja nyt turkisvastaiset, olkaa kilttejä. En ole paha ihminen, vaikka ostinkin aidon turkiksen neljällä eurolla kirppikseltä. huomaatteko, olen innoissani löydöstäni, mutta kauhuissani lytätäänkö nyt aivan moraalittomana.... :-) Löysin myös pojalleni aivan miltei tuliterät vihreät Crocsit, vanhimmalle tytölle kivan neuletakin sekä yhden  aikas kivan pikkulöydön kotiinkin. Kuvia siitäkin, kun vain ehdin. Nyt hymyä huuleen, on aurinkoinen maanantai!

2011-10-23





Luksusta. Takka rätisee heti aamusta. Mukavahan tässä on ilman kiireitä aamuteetä ja blogeja nautiskella.  Upea Katri kaipaili asukuvia ja niitäkin on tulossa. Tulossa myös herttaisen Suvi m:n haaste haavehankinnoista. Ja niitähän löytyy. Nyt nautinnollista sunnuntaita!

2011-10-21


Nyt kattamaan pöytää hampurilaiskestejä varten. Omatekemät on niitä parhaita!

Ps. Pöytä olisi ollut katettuna jo aikoja sitten, jollen olisi alkanut "leikkiä" bloggerin ja html-koodin muokkaamisen kanssa. Kuvat ovat rasittavan pieniä ja ajattelin näppäränä tyttönä suurentaa pohjaa. No, ei se ollutkaan mun laiselleni tunarille ihan niin helppoa. Hampurilainen sille, joka tulee tekemään tän mun puolesta :-) Viisaat neuvotkin otetaan nöyrinä vastaan... Mä oon niin urpo!! :-D

2011-10-19








Olohuone on kodin valmiimpia huoneita. Jokaisesta muusta huoneesta tuntuu puuttuvan sitä sun tätä. Hiljalleen hyvää tulee. Tosin olkkariinkin kaivataan seinälle jotain, taulua tai tauluja. Ehkä jotain tummaa ja dramaattista. Tosin ympärillä oleva luontokin on aika dramaattinen, värit ihanan väkeviä juuri nyt. Pikkutavarat etsivät edelleen paikkojaan, siirtelen kaikkea maanisesti koko ajan muun perheen kyllästymiseen saakka. Olkkarin pöydälle ovat jämähtäneet iso vati, ja siinä olevat perhoslamput, vuosien takainen kolmekymppislahja rakkaalta ystävältä. Tiffanyn kristallipurkit ovat häälahja toiselta rakkaalta, kolmannen purkin kansi tosin koki esikoisen käsittelyssä kauan sitten kurjan kohtalon. Nyt siis pöydällä enää kaksi. Sivupöydällä koko perheen lemppari, esikoisen itsetekemä ristinolla-peli, jota pelataan meillä valehtelematta päivittäin.

Nyt  syysloma saa alkaa. Koti siivottu, pölyt pyyhitty, puhtaat lakanat ja tavarat omilla paikoillaan. Pyykit kun vielä selätän, niin sitten voisi vaikka palkita itsensä illalla saunalla ja viinilasillisella takkatulen ääressä. Ihan sama mikä loma ja kuinka lyhyt, loma kuin loma.

2011-10-17

Miksei meillä Suomessa ikinäkoskaanmilloinkaan näe näin hienoja graffitteja? Ja sitten ihan toisenlaista asiaa, joka tuntuu myös mietityttävän. Analytics kertoo, että Garderobissa kyläilijöitä on ihan mukavamäärä. Tosi kiva juttu! Analytics antaa myös spesifimpää tietoa lukijoista, kuten mm. sen, että vauvalehden (?) sivuilla on joukko blogini fontista ärsyyntyneitä. Onko se nyt niin huono? Pistetäänkö vaihtoon?
Kuva täältä

*EDIT* DONE :-)

2011-10-16


Hyvää yötä <3

2011-10-15


Ihanaihana Cate Bosworth ja ihanaihanaihana Vanessa Bruno. Tämä oli niin hieno, että se oli pakko jakaa. Yhtä hieno oli blogi, josta sen löysin.

2011-10-14

Kuva täältä
Jos osaisin yhtään virkata tai neuloa niin tekisin heti kuvan kaltaisia tyynyjä, peittoja kaikkea. Mutta kun ei osaa niin pitää tyytyä ihailemaan muiden osaamista. Tai sitten lahjoa mummi hommiin... :-)

2011-10-13



Ihanaa, että kylmien ja sateisten päivien jälkeen saadaan taas nauttia auringosta! Syksy on oikeastaan ihan lempivuodenaikani. Tottakai kesä on aina ihana, mutta syksyllä huomaan nauttivani näistä aurinkoisista kirpeistä päivistä ja värikkäästä luonnosta ihan eri mittakaavassa. Tänään teehetki terassilla ihastellen luontoa ympärillä. Ah.

2011-10-12


Nyt ollaan toivuttu viime viikkoisista Amerikan YLLÄTYS vieraista. Naureskeltiin, kun saatiin puhelu, että oltais nyt sit tulossa. Ihanaahan se on, kun yllättäen tullaan (no joo hiukan saatiin varoitusaikaa :-). Joskus muuten  jopa ärsyttävyyteen asti tänä päivänä buukataan kyläilyjä. Yllätysvierailut kunniaan.

Otin tänään auringonpaisteessa olohuoneesta kuvan. Rakastan tuota hassua käkkärää, joka siis kuulemma on japanilainen temppelipuu. Bongasin sen ja tuon essent'ial pussukan Helsingistä. Ja sanonpa samaan hengen vetoon, että miten nuo Missonin tyynyt näyttää niin erilaisilta ja freeseiltä raidat noin päin? Joskus pienelläkin muutoksella on iso vaikutus. Koko olohuone muutenkin vielä hakee muotoaan. Toin viime viikolla kaksi Hayn tuolia tänne ja nyt odottelen mattoa pesulasta, jotta voisin tehdä mattokokeiluja. Taas alkaa olla virtaa sisustella... :-)

Ihana Suvi m olikin vinkannut, että täällä taas blogaillaan. Tervetuloa vanhat ja uudet. Yritän saada postaustahtiakin tiiviimmäksi.

2011-10-01


Mikä jumalainen ilma! Nyt pois täältä blogeja lukemasta ja äkkiä ulos nauttimaan auringosta. Ensi viikolla on tiedossa kaikkea älyn kivaa, mm. ystäviä Amerikasta. Toivottavasti myös uudehkot Ashin korkkarit ja Zaran pussukka pääsevät ulkoilemaan...