2011-11-22




Kiitos Suvi m haasteesta! Kahdeksan asiaa minusta:

1. Olen Paula, 35 vuotias kolmen lapsen äiti. Tyttäreni ovat 10- ja 8-vuotiaita ja poikani 5-vuotias. He ovat kaikkeni. Ihania, upeita ihmisiä. Ja on minulla mieskin.  Hänen kanssaan olen ollut puolet elämästäni.

2. Opiskelen tällä hetkellä mediatutkimusta. En tiennyt, että opiskelu voisi olla näin hauskaa, mielenkiintoista ja ihanaa! Haasteellista on löytää aikaa opiskeluhommille, kun illalla kotona odottaa perhe heidän tarpeineen. Stressaannun välillä ajan puutteesta. Väitän, että joudun tekemään enemmän töitä kuin kanssani opiskelevat parikymppiset. Aivot eivät enää omaksu tietoa samalla tavalla kuin joskus. Nuorten kanssa on ollut kuitenkin kivaa, vaikka välillä koen olevani ikäloppu :D

3. Olen hajuille herkkä. Jo lapsena isäni sanoi, ettei koskaan voinut syödä herkkuja jäämättä kiinni minulle. Ystäväni sanovat, että hajuherkkyyteni menee jo neuroosin puolelle välillä :D. Myönnän, mutten voi sille mitään.

4. En ikinä muista katsomiani elokuvia. Näen aina elokuvan ensimmäistä kertaa. Haluan ajatella, että se johtuu siitä, että uppoudun niihin niin totaalisesti. Nyt opiskelujeni vuoksi olen joutunut opettelemaan uuden tavan katsoa elokuvia, sillä enhän voi niitä tutkia, jollen niitä muista. Väitän, etten enää pääse katsomiskokemuksessani yhtä syvälle tunnetasolla.

5. Tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta ystäviä minulla on vain muutamia. He ovat kallioni. Lasten kautta elämään on tullut valtava määrä uusia ihmisiä, mikä on ollut tosi mukavaa. Blogini kauttakin olen törmännyt ainoastaan hyviin tyyppeihin. Nettikiusaaminen ja huonosti käyttäytyminen saa minut joka kerta nähdesäni ihan äärimmäisen surulliseksi. On vaikeaa ymmärtää sellaista käytöstä. Mediakasvatus on tärkeää lasten kanssa. Opettaa tietokoneen teknisen käytön ohessa, ettei netissäkään saa ilkeillä yhtään sen enempää kuin muuallakaan.

6. Tykkään kokata ja varsinkin syödä. Olen vain keittiössä ääretön säheltäjä. Mieheni lempitarinoita ovat "golfsämpylöistä", "betonikiisselistä" ja sadasta muusta vastaavasta kertovat tarinat. Välillä onnistun kyllä ihan hyvinkin... Teen ruokaa jos on pakko. Olen kyllä hyvä lämmittämään ruokaa ;-)

7. Rakastan liikuntaa. Vihaan, etten "ehdi" oikein liikkua hyvin tällä hetkellä. (seliseliseliseli...)

8. Lempipizzani on se, johon tulee kanaa, mozzarellaa, valkosipulia, sipulia ja persikkaa.

Ja bonuksena vielä, kun olette niin kivoja se, että juon vihreää teetä päivittäin. Kahvia en osaa juoda ollenkaan. Ja että kuvassa kädessäni on ihan lempparit rannekorut; My O My:sta ostetut afrikkalaiset (?) käsintehdyt.....

Hei te kaikki uudet blogini lukijat! Napatkaa haaste ja laittakaa kommenttiboksiin huikkaus, niin tulen lukemaan teistä!!

9 kommenttia:

JohannaK kirjoitti...

Ihana blogi! Löysin juuri Suvin kautta. Nauratti noi golfsämpylät ja betonikiisseli. Mä en tee ruokaa juuri ollenkaan mies hoitaa sen puolen. Olen täys käsi kettiössä ja olen tehnyt monet betoni ja liisteri keitokset ;)

Paula kirjoitti...

JohannaK, kävinkin jo eilen sun blogissa. Kiva blogi myös sinulla!! Onneks on kokkaavat miehet ;-)

Kaisa kirjoitti...

Hauska postaus! :) Erityisesti huvitti tuo hajuaistimaininta, olisi voinut olla nimittäin yksi yhteen omasta suusta. Nenä työskentelee koko ajan ja jo pienenä käräytin aina karkinsyöjät ja vaadin päästä osingoille. :S

suvi m kirjoitti...

Ihanat vastaukset!!! :) Opiskelusi kuulostaa tosi mielenkiintoiselta.

Ja minäkin olen tehnyt "kivikeksejä". ;D

Paula kirjoitti...

Kaisa, juuri näin! Ihanaa, että meitä on enemmänkin!! :D

Suvi m, kiitos kivasta haasteesta!! Joo, kivikeksit, betonipullat, you name it! :-)

Bella kirjoitti...

Ihana kuva susta!! :)

Paula kirjoitti...

kiitos suloisin Bella!

Petriina kirjoitti...

Hihittelin noille golfsämpylöille ja betonikiisselille minäkin ;-) Ruoassa on toki hauskinta se syöminen, varsinkin silloin, kun joku muu on häärinyt kauhan varressa.

Mukavaa alkavaa viikkoa !

Paula kirjoitti...

Petriina, kivaa "nähdä" sinut täällä! Ja aivan ihana blogi, myös sinulla. Taitaa olla jo aika kulunutta mun suusta, mutta tarkoitan sitä todella. Sun uusi keittiö on herkku! sinne vaan betonikiisseliä tekemään, mä voin neuvoa ;)Kivaa viikonalkua sullekin!!