2011-11-28



Kerroinkin aiemmin, että nappasin Lento-tuolit Artekin varastomyynnistä. Kaksi niistä löysi nyt paikkansa ruokapöydän ympäriltä, kaksi vielä kuljeksii orpona pitkin kämppää. Joulu lähenee ja pöydän ääressä on kohta tungosta. Oikeasti meidän kokoinen perhe tarvitsisi isomman pöydän, ja sellaisen ostoa kaavailtiinkin, mutta en taida sittenkään pystyä luopumaan pöydästämme, joka on todistanut iloja ja suruja meillä jo 15 vuotta. Se on asuttanut kanssamme neljää kotia ja muuttanut kerran Atlantin ylikin. Keväällä mietin pöydän hiomista ja uudelleen maalaamista tms. , mutta ajan kuluessa sekin on alkanut tuntua petokselta. Pöydän pinnassa on lasten "kätten jälkiä" eli elämää. Taidan haluta muistaa ne hetket. Sitoutuuko kukaan muu teistä palavasti joihinkin tavaroihin tai huonekaluihin?

Kuva on koneen uumenista, uusia kuvia ei ole ollut aikaa tehdä. Syksyllä alkaneet kurssit alkavat kaikki kallistua loppua kohti ja se tietää tentti/ryhmätyö/tutkielma sumaa. Eli olkaa kärsivällisiä, yritän pysyä menossa mukana. jos jotain positiivista vanhasta kuvasta, niin siinä silmiä hivelevä valo. Senkun taas näkisi pian.

Nyt tää alkaa kirjoittamaan. Tehtäväsuman ensimmäinen potilas on muuten luovan kirjoittamisen (suosittelen, jos kirjoittaminen kiinnostaa yhtään, ihana kurssi!! Ja voi suorittaa avoimessa yliopistossa by the way...) peruskurssin novelli. Kirjoitan fiktiivisen tarinan pakko-oireisesta naisesta, jonka täytyy koko ajan laskea kaikkea, pestä käsiä ja tarkistella onko mm. sammuttanut sähkölaitteet, laittanut oven kiinni tms. Sellainen elämä on kovin monelle arkipäivää ja hirmu raskasta monesti. Pakko-oireet kuitenkin luovat turvallisuuden tunnetta ja niiden tekemättä jättäminen äärimmäistä ahdistusta. Pienet lapsetkin voivat sairastua pakko-oireiluun ja sitä on varmasti vanhempien vaikeaa ymmärtää ja jaksaa. Yritän saada novellistani mahdollisimman todentuntuisen, se on haasteellista. Ihan jänskättää, mitä ope sitten lopulta tykkää. Tietysti täytyy ensin saada se valmiiksi.... :) Opiskelu on oikeasti ihan hirmu hauskaa, olen tästäkin kurssista tykännyt ihan älyttömästi. Nyt hommiin!

4 kommenttia:

Malia kirjoitti...

Niin ihanan näköistä. Tuo luonto on piste i:n päällä kodikkaaseen ja kauniiseen sisustukseen.

Ihailen tapaasi arvostaa huonekaluja. Kun hankkii rakkaudella ja ajatuksella kunnollista, on huonekalun kanssa tiedossa pitkä yhteinen taival muistoineen.

Meidän keittiönpöytä on kymmenisen vuotta pian vanha, eikä ole tarvetta vaihtaa sitä. Tuolit siinä ympärillä ovat viisitoista vuotta vanhoja, niistäkään en luovu.

Paula kirjoitti...

Kiitos :) Luonto on parasta kodissamme. Nautin siitä joka päivä, jopa sateisina päivinä.

Meillä on myös sohva, joka on parhaat päivänsä jo nähnyt. Siinä on lasten puklut ja monet valvomiset vietetty ja mietin jo nyt kuumeisesti miten ikinä voin luopua siitä, vaikka se on kohta vääjäämättä edessä... :)

Anna M. kirjoitti...

Kauniilta näyttää ja oi, mikä valo. Tuollaisesta voi tähän vuodenaikaan vain haaveilla.

Paula kirjoitti...

Anna M. ,kiitos ja ah tuo valo. Tänään paistoi hiukan, mutta niin matalalta, että ihan sai surulliseksi jotenkin.