2011-10-19








Olohuone on kodin valmiimpia huoneita. Jokaisesta muusta huoneesta tuntuu puuttuvan sitä sun tätä. Hiljalleen hyvää tulee. Tosin olkkariinkin kaivataan seinälle jotain, taulua tai tauluja. Ehkä jotain tummaa ja dramaattista. Tosin ympärillä oleva luontokin on aika dramaattinen, värit ihanan väkeviä juuri nyt. Pikkutavarat etsivät edelleen paikkojaan, siirtelen kaikkea maanisesti koko ajan muun perheen kyllästymiseen saakka. Olkkarin pöydälle ovat jämähtäneet iso vati, ja siinä olevat perhoslamput, vuosien takainen kolmekymppislahja rakkaalta ystävältä. Tiffanyn kristallipurkit ovat häälahja toiselta rakkaalta, kolmannen purkin kansi tosin koki esikoisen käsittelyssä kauan sitten kurjan kohtalon. Nyt siis pöydällä enää kaksi. Sivupöydällä koko perheen lemppari, esikoisen itsetekemä ristinolla-peli, jota pelataan meillä valehtelematta päivittäin.

Nyt  syysloma saa alkaa. Koti siivottu, pölyt pyyhitty, puhtaat lakanat ja tavarat omilla paikoillaan. Pyykit kun vielä selätän, niin sitten voisi vaikka palkita itsensä illalla saunalla ja viinilasillisella takkatulen ääressä. Ihan sama mikä loma ja kuinka lyhyt, loma kuin loma.

4 kommenttia:

Gloria kirjoitti...

Paljon samisjuttuja kuvissa; Bourgie, Missonin tyynyt (tosin eri väreissä) ja Heen Hay valkoisena - jos oikein näin tuon pilkottavan kulman?

Paula kirjoitti...

Gloria, näinhän se menee; sitä innostutaan jutuista, jotka ovat eniten näkyvillä. En ole mikään hirmu innovatiivinen sisustaja, enkä rohkea kokeilemaan värejä. Koti kuitenkin on täynnä tavaroita, jotka ovat jotenkin kolahtaneet. Hayn Heet ovat ihanan kepeät, vaikkei välttis kaikkein mukavimmat. Bourgiet ovat vuosia vanhat ja välillä ärsyttää, kun ne löytyvät joka kodista. Tykkään niistä kuitenkin silti :-). Ja Missonit ovat niiiin ihanat, kaiken värisinä!! Meillä on samis maku ;-)

Gloria kirjoitti...

Joo, sama täällä, kaikki jutut ovst olleet meilläkin vuosia, esim Heen lounget yli neljä vuotta - ympäri vuoden ulkona patiolla tosin. Sisällä on musta Heen baarijakkara.
Mulla alkaa vähän jo tulla väsy Missonin tyynyihin ( täytyy taas laitta ken kaappiin "vanhenemaan" kuten lapsuudessa tehtiin leluille joihin oli kyllädtynyt. Meillä Missonia on eniten kylppärimatoissa ja käsipyyhkeissä - ja tietty vaatteissa mulla ;).
Uusimman postauksen Ghost olisi myös kiva ulkona!

Gloria kirjoitti...

Kamalaa ipad-kieltä, sorry, ei jaksa oikolukea...