2010-04-07

Talvesta








Garderobi heräilee talviuniltaan! Ja mennyt talvi olikin pitkä ja luminen talvi, oikein mukava. Talven teki siedettäväksi yllä olevat: Filippa K:n ihana himmeästi kiiltävä tummansininen takki, jonka kultaisia nappeja opin ajan kanssa rakastamaan. Takin kaveriksi syksyllä ostohetkellä Kämpin liikkeestä lähti samanvärinen yleellisen pehmeä cashmire-huivi. Huiviosastolla kaulaa ja mieltä ovat lämmittäneet Acnen liian ihanat huppuhuivit ja niihin kuuluvat ohuet pipot. Kenkiä jalasta on löytynyt menneenä talvena kolmet: UGGit, Whyredin jo edellistalvena kuolaamani Garbot, jotka muuten ovat mielettömän lämpimät paksun vuorensa ja korkean koron vuoksi. Acnen Pistolien matalat versiot olivat leveille jaloilleni jotenkin tuskaiset, joten oli pakko alistua Nilsonin versioihin. Korko on yllättävän samanlainen, erona on omissani olevat kuminauhaosat nilkoissa, näissä ei ole vetoketjuja lainkaan. Suosittelen, kengät ovat mukavat jalassa ja mokka mielestäni paranee vaan saadessaan hieman nuhjuisuutta! Asukuva kertoo oikeastaan kaiken kuluneesta talvesta: blogailtavaa omasta pukeutumisesta ei kovinkaan paljoa olisi ollut, sillä Acnen Wham on ollut kuin toinen iho, farkkujen kaverina...

Viime viikonloppuna pesin koko perheen talvivaatteet ja pakkasin ne ilolla laatikoihin ja varastoon. Kevät saa tulla. Talvitakkien tilalle oli ihanaa oikoa Dagmarin trenssi, Filipan viime vuotinen parka, IvanaHelsingin vihreä armytakki, beige nahkis ja musta nahkis. Näillä mennään, hankintalistalla vielä kevät baltsut, jotain ihanaa kukkaista, värejä ja kepeää...

10 kommenttia:

nuheila kirjoitti...

Tervetuloa takaisin!Sinua on kaivattu:)



Nuheila

très chic kirjoitti...

JEE-EE-EEE!!:D:D:D

Sun comeback made my day!
Tervetuloa taas bloggailemaan:)

Paulis kirjoitti...

Nuheila, it's good to be back... kiitos ihanista sanoista!

Tres chic, hih, senkin ihana! Ja kiitos tästä comebackista kuuluu täysin sulle! Eli kiitos rohkaisun sanoista ja hellästä tuuppaisusta garderobin pariin! Aikas mukavaa, täytyy myöntää... :D

Anonyymi kirjoitti...

Minne Hunter-postaus on kadonnut?
Ps. Onko Palermosi Pm vai GM?

t. Kaisa

Anonyymi kirjoitti...

Minne Hunter-postaus on kadonnut?
Ps. Onko Palermosi Pm vai GM?

t. Kaisa

Malia kirjoitti...

Aivan superia että olet takaisin!! Tervetuloa ja toivottavasti viihdyt taas blogin ääressä :)

terveisin innokas lukijasi

suvi m kirjoitti...

Ihanaa, että olet tullut takaisin! Olen todella iloinen siitä! :)

Paulis kirjoitti...

Anonyymi, garderobi on siivottu vanhoista jutuista... Huntereista illemmalla... :) Palermo on gm, mukava koko mm. matkusteluun ja opiskeluun (mahtuu paljon tavaraa...)

Malia ja Suvi m, voi teitä ihania... ihan tässä liikuttuu... :) Mukavaa taas olla blogin ääressä, kun on tällaisia mahtavia täällä odottelemassa!!

Lilou kirjoitti...

Jee! Jee! Jee Jee Jee!!! Olen tosi iloinen tästä uutisesta :)

Paulis kirjoitti...

Hassu Lilou... :)